CrossfireX on ollut tutkassani jonkin aikaa. Se näytti hyvältä kilpailijalta monille ilmestyville FPS-sotilaspeleille. On kuitenkin outoa, että tämän kaliiperin peli jätettäisiin omiin käsiin, jos Microsoft ei ole Xbox-yksinoikeudesta huolimatta markkinoinut todellista markkinointia ja Remedy Entertainment ohjaa yksinpelikampanjoita.
Nyt on hieman selvempää, miksi markkinointi ei ollut tyhmiä. Aloittamisen jälkeen pelaajat ovat raportoineet lukuisista ongelmista sekä pelissä että itse matchmakingissa. Siitä huolimatta tämä arvostelu koskee koko kokemusta, jonka kanssa nautin ajastani. Siitä huolimatta minusta tuntui, että olisin toivonut peliä, joka ylittää vikojensa ja haitallisuutensa.
Sekaannusten helpottamiseksi ennen kuin jatkamme eteenpäin, CrossfireX:n kertomus on jaettu kahteen kampanjaan, nimeltään Operation Catalyst ja Operation Spectre. Operation Catalyst on saatavilla Game Passin kautta, ja molemmat kampanjat ovat saatavilla Ultimate Packagessa ja erillisinä ostoina.
Katalysaattori ja haamu
CrossfireX:n kertomus jakautuu kahteen ”operaatioon”. Molemmat operaatiot osoittavat sodan kahta puolta: Global Risk -ryhmä on helvetin taipuvainen herruuteen tuodakseen rauhaa vapauden kustannuksella, kun taas vastustava musta lista haluaa ihmisten olevan vapaita, mutta eivät pelkää tuoda mukanaan väkivaltaa ja kaaosta tehdä niin.
Kahden operaation tarina ei voinut tuntua irti toisistaan huolimatta muistiinpanojen tekemisestä. Meille kerrotaan, että Black List on kokeillut ja kiduttanut siviilejä salaisessa Catalyst-kokeilussaan, mutta meille on myös osoitettu, että Global Risk on aivan yhtä kamala. Olisi mielenkiintoista dynamiikkaa, jos sitä esitettäisiin enemmän, mutta kummankin puolen ongelmat näkyvät vain vastakkaisissa operaatioissa.
Remedyn tarinankerronnalle ei myöskään koskaan anneta mahdollisuutta loistaa, vaikka molemmissa kampanjoissa on joitain hassuja tapahtumia. Metal Gear Solid on selkeä inspiraatio joillekin hahmoille, teknologialle ja maailmalle, mutta se ei mene tarpeeksi pitkälle. Se haluaa talata rajaa realistisen sotilaallisen fiktion ja sen inspiraation lähteiden äärimmäisen omituisen scifin välillä, eikä koskaan sovita näitä kahta sävyä.
Tuolla välinpitämättömyydellä on hintansa. Kertomuksessaan CrossfireX on vailla mitään tunnepitoista tai hauskaa. On paljon mahdollisuuksia, joissa kerronta olisi voinut herättää minulle enemmän ajatuksia kuin ampua, ampua, pamuttaa, pamuttaa. Matala toimintapeli ei ole huono asia, mutta kun on ilmeisiä vihjeitä houkuttelevista teemoista, joita ei sitten laajenneta, se tuntuu pahemmalta.
Pelin narratiiviset epäonnistumiset olisivat olleet kunnossa, ellei pelin loppuosa olisi nautinnon konkurssissa. Hetkiä, joissa hauskuus paistaa läpi, peittyvät lukuisat suunnitteluvirheet. Bullettime-mekaanikko, joka yleensä tuo eloa huonoon peliin, on turhauttavaa hallita. Vihollisen tekoäly on yksinkertaisesti rikki. Toisinaan ne näyttävät jonkinasteista taktiikkaa ja strategiaa, mutta silloinkin pelin tarjoamat vaihtoehdot ovat tylsiä. Pitäisikö minun poistua suojasta ja suihkuttaa pois vai käyttääkö ärsyttävää luotiaikaani ja säästää vaivaa? Enemy-suunnittelu on yhtä lailla 50/50, ja Operation Catalyst ei tarjoa todellista eroa vihollisissa, mutta Spectre vaihtaa sitä jatkuvasti. Pohjimmiltaan Crossfire X on ampuja, joka ei tarjoa hyvää ampumista.
Ainoa järjestelmä, josta nautin aidosti ilman ongelmia, löytyi Operation Spectrestä. Tämä mekaniikka tulee kuitenkin saataville vasta viimeisen tehtävän aikana, joka kestää noin 15 minuuttia ennen pelin päättymistä. Se on loistava ja ohikiitävä hetki underbaked shooterissa, mutta se on vain viipale kokonaiskestosta.
Onneksi CrossfireX on kelvollinen visuaalisesti. Operation Catalyst sisältää tylsiä alueita, kuten paperiohuita maaseutukaupunkeja tai metsiä, joissa niissä ei ole syvyyttä, mutta Operation Spectre muuttaa sitä tarjoamalla neonkaupunkeja pilvenpiirtäjineen ja hyvin suunniteltuja, joskin kliseisiä, maanalaisia laboratorioita. Remedyn Northlight-moottori tarjoaa myös upeita hiukkasefektejä. Säteenseuranta, joka on järkyttävän hyvä, vaikkakin joskus näköä heikentävä.
Kaiken tämän jälkeen CrossfireX:n ydinsilmukka on kauhea, ja sen tarina tarjoaa vain vihjeitä nautinnosta ilman keskittymistä. Visuaalisuus on kunnollinen, ja peli on yleensä pelattavissa joistakin bugeista huolimatta. Lopulta nautin ajastani molempien operaatioiden kanssa, ja Spectre oli kaiken kaikkiaan paljon parempi. Tiedän vain, että he olisivat voineet tehdä paremmin täällä.
Moderni tai klassinen, ikivanha tarina
Modernin ja Classicin sekoitus moninpelinä tuntuu aluksi oudolta valinnalta, ja haluaisin sanoa, että se tuntuu vähemmän oudolta nyt. Valitettavasti se tuntuu yhtä oudolta muutaman tunnin vyön alla. On selvää, että Modern on Smilegaten vastaus tuttuihin peleihin, kuten Call of Duty, kun taas Classic on lähempänä pelejä, kuten Counter Strike. Vielä kummallisempaa, pelitilat on rajoitettu yhteen karttaan, ja tarjolla on vain kuusi karttaa ja kuusi pelitilaa YHTEENSÄ.
Moderni on jaettu kahteen pelitilaan tällä hetkellä (uusi julkaistaan pian): Search and Destroy ja Point Capture. Moderni sisältää tähtäyksen alaspäin suuntautuvat tähtäimet sekä kyvyn sprintti ja holvata esineiden yli. Se tuntuu nopeatempoisemmalta kuin Classic. Classic poistaa ADS:n, sprintin ja holvituksen saadakseen enemmän spray-and-pray-näkökohdan, joka lopulta toimi melko hyvin.
Pääkysymys on tähtäys ja tappamisaika. Tähtääminen tuntuu täysin väärältä, joko toimii liian herkkää tai ei reagoi tarpeeksi.Time-to-kill, vaikka se toimii hieman paremmin Classic-pelitiloissa, tuntuu liian nopealta Modernissa. Mikään ase ei tunnu riittävän erilliseltä, joten sinun ei tarvitse vaihtaa lataustasoa eri tilojen tai karttojen käsittelemiseksi.
Crossfire on saavuttanut äärimmäisen suosion Aasiassa. Joissakin asioissa ymmärrän varmasti miksi. Samaan aikaan aina kun aloin pitää hauskaa, tuntuu kuin jokin muu vie sen pois. Verkkokoodin ongelmat häiritsevät sekä rentoa että kilpailullista pelaamista. Koska moninpelitarjontaa ei ole tarpeeksi, se vain tuntuu siltä, että se on julkaistu aivan liian aikaisin. Classic yrittää esitellä mielenkiintoisia ideoita: Spectre-tila antaa näkymättömän yhdelle joukkueelle kantoaseiden kustannuksella ja Nano Infector tarjoaa tartunnan tyyppisen tilan. Mikään ei kuitenkaan istu tarpeeksi kunnolla pelaamiseen säännöllisesti, varsinkin kun erillisiä karttoja ei ole.
Tuomio
Remedy Entertainmentin yritys tuoda uusia yleisöjä Crossfire-sarjaan on kova kitka. Outo luonnehdinta suoraan Metal Gear Solidista ja kunnollinen kerronta eivät voi pelastaa kampanjoita tavallisesti katkenneelta ytimeltä.
Moninpelitarjonta on yhtä rikki, ja sama pelimekaniikka yhdistetty vaihtelevuuden ja strategian puutteeseen. Sen kartat ovat riittävän monipuolisia, strategisia tai hauskoja toistettavaksi, ja sen ottaminen genren olemassa oleviin tai uusiin pelitiloihin on puolikypsää. Jokainen CrossfireX:n tarjoama hauska hetki hukataan parilla haitalla.
Lopullinen tulos:
4.5